keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Vinkkejä hääaaton organisointiin

Onpas hauskaa, kun osa bloggarikollegoista menee naimisiin näin talvella! Ei tarvitse odotella kesään asti päästäkseen lukemaan muiden häätarinoita. Reilu viikko sitten avioon astui Ira, ja tämän viikon lauantaina 'tahdon' pääsevät sanomaan Krista ja Jarkko. Helmihäistä inspiroituneena palasin muistelemaan omaa hääviikkoamme ja häiden aattoa, jolloin tekemistä riitti ihan hurjat määrät. Saman härdellin minua ennen kokenut kaasoni antoi meille ennakkoon muutaman kullanarvoisen vinkin hulinapäivää varten, ja jotain opin toki matkan varrella itsekin. Kaikki parit eivät tietenkään käy läpi yhtä massiivista koristeluruljanssia kuin me, mutta moni siihen kuitenkin ryhtyy. Ajattelinkin jakaa teille muutaman ajatuksen, joista saattaa olla jollekin hyötyä. Eli siis...

Vaimoutuneen Tanjan opas: Kuinka selviytyä hengissä häiden aatosta


Tee mahdollisimman paljon etukäteen

Tämän luultavasti tietää jokainen, mutta sanonpa sen kuitenkin. Viimeiselle päivälle ei kannata jättää yhtään mitään askarteluja, ei edes pieniä sellaisia. Silloin on aivan riittämiin puuhaa muutenkin, ja näpertelyjen kanssa voi sekä palaa pinna että tulla liian kiire. Myöskin istumajärjestys on sellainen asia, jota mieluummin pohtii rauhassa kotona yhdessä kumppanin kanssa kuin vääntää hiki otsalla juhlapaikan lattialla. Hääkenkien sisäänajokin kannattanee aloittaa vähän aikaisempaan ajankohtaan kuin juhlia edeltävälle päivälle.

Listaa mukaan otettavat tavarat

Tein suunnilleen viikkoa ennen häitä kahdelle A3-kokoiselle paperille megalomaanisen listan, johon kirjasin kaikki hääpaikalle vietävät tavarat pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Koska juhlapaikallemme rakennettiin monta erillistä osiota, luetteloin tavarat omien otsikoidensa alle, kuten "Tallibaariin", "Juhlasaliin", "Vieraskirjapöytään" ja niin edelleen. Koska puolentoista vuoden varrella oli tullut kerättyä kaappeihin jos ja vaikka mitä, olisi ilman listaa moni kampe todellakin unohtunut ottaa mukaan. Paperilista asetettiin juhlatilaan näkyvälle paikalle, josta kaikki pystyivät näkemään, minne mikälin tavaralaatikko kuului viedä. Näin ne päätyivät heti oikeille hoodeille, eikä lasten nurkkauksen vaahtokarkkeja tarvinnut myöhemmin etsiskellä kissojen ja koirien kanssa photobooth-tavaroiden seasta.

Pakkaa autot edellisenä iltana

Meillä oli häiden aattona käytössä useita autoja. Koska perjantai-aamu alkoi jo heti kahdeksalta täydessä työn touhussa, pakkasimme kaikki häätavarat autoihin iltapuhteiksi jo torstaina. Näin näimme saman tien, kuinka paljon kampetta yhteen kyytiin mahtuu ja kuinka monta reissua kaiken kuljettamiseen tarvitaan.


Hyvä ruoka, parempi mieli

Kun edessä on pitkä ja raskas päivä, on tärkeää muistaa ruokahuolto. Sekä sinulle, sulhaselle että hätiin rientäneille apureille tulee aivan taatusti nälkä heidän kantaessaan pöytiä, silittäessään liinoja, virittäessään valoketjuja ja lastatessaan hääjuomia. Murkinaksi uppoavat hyvin esimerkiksi hääpaikalle tiettyyn kellonaikaan valmiiksi tilatut pizzat tai kiinalaiset. Me säästimme tässä kohtaa ja ruokimme joukot kotitekoisella kinkkukiusauksella, salaatilla ja leivillä lisukkeineen. Valmistin kiusausta jättisatsin torstai-iltana, ja ruokalaji valikoitui tarjoiltavaksi helppoutensa vuoksi: sen kun vain heittää kinkkusuikaleet, peruna-sipulisekoitukset ja kermat sekaisin pataan ja lykkää uuniin. Ruoat popsittiin häitä varten hankituilta kertakäyttölautasilta. Voin kertoa, että tankkauksen jälkeen jaksoimme taas ihan eri tavalla.

Mieti vastuualueet

Käy läpi tehtävät ja pohdi, kuka olisi passeli henkilö tekemään mitäkin. Vahvat miehet (ja naiset) kantopuuhiin, hyvän visuaalisen silmän omaavat koristelemaan ja niin pois päin. Me kävimme avustajiemme kanssa edellisenä iltana läpi, mitä kukakin tekee hääaattona ja missä vaiheessa. Näin kaikilla oli ainakin suurin piirtein selvillä, mikä asia seuraavana päivänä on heidän vastuullaan.

Ryhdy työnjohtajaksi
 
Mikäli teillä on koristelupäivänä yhtään samanlainen tilanne päällä kuin meillä oli heinäkuun 13. päivä, on kaikki yhtä suurta mylläkkää. Silloin jonkun täytyy toimia kapellimestarina, joka johtaa koko orkesteria ja neuvoo muita. Meillä tätä roolia hoitelin minä, ja päiväni täyttyikin kysymyksiin vastaamisesta. Joka toinen sekunti kuulin nimeni mainittavan, ja monesti useampi ihminen vaati huomiotani yhtä aikaa. Kaikkein fiksuinta työnjohtajan natsat onkin antaa sille, joka tietää parhaiten, mitä hääpari haluaa − oli hän sitten morsian, sulhanen tai vaikka kaaso. Työnjohtajan ei kannata haalia itselleen mitään tarkkaa ja keskittymistä vaativaa hommaa, koska hänet tullaan keskeyttämään ihan jatkuvasti.


 Toivottavasti saitte näistä vinkeistä apuja koristeluhässäkkään. :) Stressitöntä häiden aattoa kaikille!


maanantai 4. helmikuuta 2019

Hääkuvat tauluiksi

Viime viikonloppu oli touhukas kodinkunnostusviikonloppu. Se kruunaantui eilen, kun kaivoimme esille appiukolta lainatun porakoneen ja aloimme tehdä seiniin reikiä. Syynä moiseen riehumiseen olivat aiemmin viikolla postista haetut isot ja litteät paketit, jotka pitivät sisällään kaksi suurennosta hääkuvistamme. Voi että niistä tuli hienot!


Toiseksi kuvaksi valitsimme lempikuvamme, tuon alemman huntukuvan. Tilausvaiheessa ajattelimme kuitenkin, että olisi oikeastaan mukavaa saada taulu myös olohuoneen seinälle. Siihen tarkoitukseen valikoitui maisemakuvamaisempi otos, jossa on harmooniset ja olohuoneen sävyihin sopivat värit. Tämä kuva ei olisi päässyt oikeuksiinsa tavallisena kymppivalokuvana, koska hääpari näkyy siinä niin pienenä. Isona tauluna se puolestaan näyttää tosi kivalta.

Tilasimme kuvat Smartphotosta 60 cm x 90 cm -kokoisina canvastauluina. Ihan ilmaisia eivät näin isot tulosteet olleet, mutta mielestäni laatu oli hyvä ja värit toistuivat oikeanlaisina. Kiersin koko loppuillan olohuoneesta makuuhuoneeseen ihastelemassa tauluja, joten ilmeisesti lopputulos miellytti silmää. :D

Muita hääkuvia emme ole vielä teettäneetkään. Ne on kyllä valikoitu valmiiksi, mutta tilaukseen asti ne eivät ole vielä päässeet. Ajattelin ympätä samaan syssyyn myös ne kuvat, jotka haluamme teettää häämatkalta, ja koska niiden valitseminen on ollut liian vaivalloista kuvien valtaisan kappalemäärän vuoksi, on homma edelleen jäissä. Onneksi kuvia pystyy katselemaan milloin vain koneeltakin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Häämatka, osa 3

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi tuo uusia tuulia meidän elämäämme heti nyt tammikuussa niin työ- kuin harrastusrintamallakin. Olen odottanut uusien juttujen alkamista innolla, ja kohta ne saadaankin pyöräytettyä käyntiin. Aika on kulkenut niin, että nyt ei enää ole meidän häävuotemme. Hassua. On silti edelleen mukava muistella häitä ja häämatkaa, jonka loppuosuudesta lupasin vielä tässä postuaksessa kertoa.

Safarin päätyttyä lensimme Tansaniasta Nairobin kautta Mauritiukselle, jonne olimme varanneet huoneen  Trou Aux Biches Beachcomber -hotellista viikoksi. Hotelli tuntui ihan valtavalta luksukselta, koska emme olleet kumpikaan koskaan aikaisemmin olleet niin hienossa majoitusliikkeessä.


Ja luksustahan se olikin. Varasimme etukäteen puolihoidon, ja hotelli tarjosi häämatkalaisille lounaat kaupan päälle. Näin meillä olikin siis täysihoito, ja söimme viikon aikana enemmän kuin laki sallii! Ruoka oli todella hyvää ja palvelu erinomaista. Ravintoloita oli kuusi ja allasalueita varmaan saman verran. Hotelli oli rannalla, ja oli ihanaa katsella merta heti aamusta alkaen aamupalapöydästä. Päivisin järjestettiin monenlaisia aktiviteettejä vesiurheilusta kokkausnäytöksiin, ja mekin kokeilimme loman aikana muutamia juttuja. Kävimme snorklaamassa rantaa suojavan riutan takana, suppailimme, katselimme tanssinäytöksiä, pelasimme rantalentistä sekä pingistä ja minä kävin myös vesijumpassa. Paljon muutakin olisi ollut tarjolla, mutta otimme päivät enimmäkseen lomailun kannalta rantatuolissa lueskellen.


Hotellin kaikki huoneet olivat sviittejä, eli pääsimme myös ensimmäistä kertaa elämässämme nukkumaan sellaisessa. Sviittimme oli ihan valtava! Varmaan samankokoinen kuin ensimmäinen yhteinen asuntomme. Ja oli se kyllä hienokin. Koko hotelli ympäristöineen oli tosi kaunis ja hyvin hoidettu.

Minua ihastutti erityisesti puulattiainen suihku.

Olimme liikkeellä sesonkiajan ulkopuolella heinäkuussa, jolloin Afrikassa on talvi. Mauritiuksella oli ollut juuri ennen tuloamme sykloni eli kova myrsky, ja se vaikutti koko lomaviikkomme säätilaan. Saimme muutaman sadekuuron ja ilma yleisesti ottaen oli pilvinen ja viileä, vain vähän yli 20 astetta. Onneksi oli myös joitain ihanan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, että pystyimme olemaan rannalla ja altaalla eikä ollut liian kylmä snorklata. Meri on kauneimmillaan juuri auringonpaisteen aikaan, koska silloin se hehkuu upean kirkkaissa sinisävyissä.


Toisaalta matalasta sesongista oli hyötyäkin. Hotelissa oli verrattain vähän asiakkaita, joten saimme helposti varattua paikat a'la carte -ravintoloihin joka illalle. Korkeasesonkina se ei välttämättä ole mahdollista, sillä paikkoja on vain rajatusti. Teimme viikon aikana kaksi retkeä paikallisten matkanjärjestäjien kautta, ja kummallaki niistä olimme ainoat asiakkaat. Olipahan ainakin henkilökohtaista palvelua. :D Toisena päivänä tutustuimme saaren keski- ja eteläosaan sekä mauritiuslaiseen elämään ja toisena päivänä patikoimme oppaan kanssa vesiputouksille. Pariin otteeseen matkasimme omatoimisesti kamalasti rämisevällä paikallisbussilla vähän isompaan kylään ostoksille.

Värikylläistä koristelua hindutemppelissä.
Mauritiuslaiset tekevät hienoja, supertarkkoja laivojen pienoismalleja.
Saari on vuoristoinen, kuten kuvasta näkyy.
Mauritiuksella viljeltiin ennen teetä, nykyään sokeriruokoa. Siitä valmistetaan mm. rommia, ja vierailimmekin rommitehtaalla maistelemassa tuotoksia.

Tunnelma oli jotenkin Karibia-henkinen.
Reissussa rähjääntyneet ja vesiputouksessa uineet patikoijat.

Suosittelisinko Mauritiusta häämatka- tai muuten lomakohteeksi?
Kyllä ja en. Lomamme Trou Aux Bichessä oli aivan ihana ja kaikin puolin rentouttava, ja hotellin palvelu saa täydet pisteet. Meillä oli todella lokoisat oltavat ja viihdyimme niin hyvin, ettemme olisi halunneet lähteä pois ollenkaan.

Miksi sitten ei? Kaikkialla oli todella paljon roskaa. Oma rantamme oli putipuhdas, koska hotellin työntekijät pitivät sen siistinä. Muualla oli kuitenkin jopa kasoittain roskia ihan kaikkialla, jopa paikallisten kotipihoilla ja pitkin vaellusreitin vartta keskellä pöpelikköä. Se tuntui pahalta. Toki muissakin lomakohteissa voi olla roskaista, esimerkiksi Aasiahan on oikea kaatopaikka. Jotenkin Mauritiuksella asia vain häiritsi minua erityisesti. Toisekseen Mauritius oli yllättävän paljon vähemmän paratiisimainen kuin olin kuvitellut. Toki siellä oli kauniita paikkoja, mutta olen nähnyt hienompiakin – myös Etelä-Euroopassa, jonne on huomattavasti lyhyempi matka. Saaren parhaat "nähtävyydet" eivät myöskään ole super-erityisiä.

Jos siis arvot, mille Tyynenmeren "paratiisi"saarelle matkustaisit, kannattaa harkita Mauritiuksen sijaan esimerkiksi Seychellejä, joilla Salla kertoi luonnon olevan ihan ykkössijalla tärkeysjärjestyksessä. Voit siis äänestää jaloillasi luonnon puolesta. Kestävän matkailun periaatteet kannattaa toki muutenkin pitää (hää)lomaillessa mielessä! Muistakaa mm. käyttää biohakoavaa aurinkovoidetta, jos uitte voiteen kanssa meressä. Korallit kiittävät. :)



keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Häämatka, osa 2

Edellisessä postauksessa pääsimme safaritunnelmiin, ja niiden parissa jatketaan tänään. Koska Serengeti sijaitsee aika kaukana kaikesta ja siellä riittää näkemistä pitkäksi aikaa, vietimme siellä kaksi yötä. Yövyimme kirjaimellisesti keskellä kansallispuistoa telttaleirissä, joka koostui isosta pääteltasta, jossa syötiin ja josta käsin henkilökunta hoiti varauksia ja majapaikan pyöritystä, sekä pienemmistä teltoista, joissa vieraat, työntekijät ja kuljettajat nukkuivat. Teltta oli aika askeettinen, mutta hieno!


Pistorasioita ei ollut, vaan puhelimet ja kamerat ladattiin pääteltassa. Lamput toimivat aurinkoenergialla. Vessa oli ihan normaali vesivessa, mutta suihku oli afrikkalaista mallia, eli työntekiä kaatoi tilauksesta säiliöön teltan yläpuolelle 20 litraa vettä, ja sillä piti pärjätä. Vesi piti käyttää kerralla kaikki (eipä ollut ongelmia siinä), koska mikäli sitä olisi varastoitu säiliössä, olisivat norsut haistaneet sen ja käyneet juomassa pois. Norsut voivat ilmeisesti haistaa veden jopa kilometrien päähän.


Toisena iltana, kun tulimme leiriin ja kävelimme kohti rivistön viimeisenä sijaitsevaa telttaamme, koimme  melkoisen yllätyksen. Katselimme maahan, kunnes kuulimme ryminää parin metrin päästä. Edessämme seisoi kirahvi, joka mutusteli tuota teltan vieressa kasvavaa akaasiaa ja säikähti meitä. Tuijotimme hetken toisiamme hölmistyneinä silmiin ("Mitä täällä teet?") ennen kuin kirahvi pinkoi parinkymmenen metrin päähän seuraavan akaasian luo. :D


Serengetistä palasimme takaisin samaa reittiä, jota tulimmekin. Matkan varrella sijaitsevaan Ngorongoron vanhaan tulivuorikraatteriin olimme mennessä jo päässeet kurkistamaan ylhäältä käsin, mutta nyt laskeuduimme 610 metriä ihan pohjalle saakka. Kraatterin reunalta ei nähnyt eläimen eläintä, ainoastaan kauas kaukaisuuteen jatkuvan tasaisen pläntin, mutta alhaalla asukkaita olikin vaikka millä mitalla.


Toisin kuin Serengetissä, Ngorongorossa riittää vettä läpi kuivan kauden, joten seeprat ja gnutkin olivat paikalla. Samoin olivat flamingot, joita emme nähneet missään muualla. Onnistuimme myös bongaamaan yhden Ngorongoron 15:stä sarvikuonosta, joskin hyvin kaukaa. Sarvikuonoa ei kovin usein näekään, joten meillä oli todellakin tuuria! Sen myötä saimme täyteen niin sanotun Big Fiven, joihin kuuluvat norsu, leijona, sarvikuono, leopardi ja puhveli.

Leijonia kiinnosti päiväsaikaan eniten loikoilu, eikä niitä hetkauttanut mikään. Ne niin kuin kaikki muutkin safarin asukit ilmeisesti luulivat jeeppejä joksikin vaarattomaksi eläinlajiksi.


Viimeisen safariajon teimme viidentenä päivänä pienessä Manyaran kansallispuistossa. Puisto on rakentunut Manyara-järven ympäristöön, ja siellä tavataan tiettyyn aikaan vuodesta hirmuiset määrät flamingoja. Me emme nähneet niistä yhtään, mutta sitäkin enemmän erilaisia apinoita ja parven pelikaaneja.


Mahtavan kokoinen termiittikeko.
Häämatkan Tansania-osuus keskittyi nimenomaan luontoon ja eläimiin. Näimme paikallista elämää maasai-kylävierailun lisäksi lähinnä jeepin ikkunoista ajaessamme asutuskeskittymien ohi. Näkemämme perusteella tansanialaiset asuvat usein melko alkeellisissa oloissa. Tavaroiden kuljettaminen tapahtuu joko ihmis- tai eläinvoimin, sillä autoja ei monellakaan ole. Pyykit pestään käsin pienissä lammissa ja polttopuut kerätään niin ikään käsin ja kannetaan pään päällä kotiin. Karja on yleensä vapaana, ja sitä vahtii lapsi tai nuori. Kaikki lapset eivät pääse kouluun, koska heillä on niin paljon muita töitä.

Tansanialaiset kylämarkkinat ovat sangen värikkäät.
Työergonomiaa perinteisiä puisia koriste-esineitä valmistavassa pajassa.

Luonto on valtavan hieno ja lkansallispuistot ovat siistejä. Mutta kaikkialla siellä, missä asuu ihmisiä, on valtavasti roskaa. Kylänraitit ja talojen ympärykset on kuorrutettu muoviroskalla. Jätehuolto ei selkeästi toimi yhtään, eikä paikallisilla varmaankaan ole riittävästi tietoa asiasta. Vierailu Tansaniassa oli kaikin puolin silmiä avaava kokemus ja sai ajattelemaan asioita taas vähän eri tavalla.

Seuraavassa postauksessa lennähdetään vielä etelämmäs, Mauritiuksen maisemiin. :)

tiistai 11. joulukuuta 2018

Häämatka, osa 1

Palasimme häämatkalta jo 1. elokuuta, eli siitä on ehtinyt vierähtää jo tovi. Sen jälkeen olen käynyt blogissa läpi hääpäivää ja kaikenlaisia muita siihen liittyviä asioita, mutta häämatkasta en ole kertonut vielä juuri mitään. Kirjoittamisen aloittaminen on venynyt, ja syynkin siihen tiedän: lokakuussa julkaistu ilmastoraportti. Olen ollut jo vuosia ollut ekohenkinen, jos näin voi sanoa, ja ilmasto ja ympäristö ovat olleet minulle tärkeitä asioita. Kierrätän tunnollisesti, en osta turhaa, ajan hybridiautolla ja niin edelleen. Piikki lihassani on kuitenkin matkailu, suurin intohimoni. Lentäminen saastuttaa ihan valtavasti, ja viimeisen vuoden aikana olen lentänyt enemmän kuin koskaan, yli 30 tuntia. Kun ilmastoraportti julkaistiin, olin juuri edellisellä viikolla palannut Kyprokselta, ja tietenkin ilmateitse. Omatuntoa kolkutteli todella. Halusin kertoa teille häämatkastamme, mutta tuntui väärältä "kannustaa" omien kokemusten avulla ihmisiä matkustamaan, kun sitä nimenomaan pitäisi vähentää.

No. Otin rapotin tosissani ja lopetin lihansyönnin. Olen myös vähentänyt maitotuotteiden ja kananmunien käyttöä roimasti ja varmistanut, että taloutemme käyttää ekosähköä. Päätin, etten hanki enää uutena mitään muita vaatteita kuin alusvaatteet, urheiluvaatteet ja kengät. Nyt muutama kuukausi päätösten teon jälkeen ajattelin kuitenkin kirjoittaa häämatkasta, sillä ilmaston ikävä tulevaisuudenkuva ei poista sitä iloa, mitä saimme reissussa kokea. Kun katselen lomalla otettuja kuvia, en voi olla hymyilemättä. Kahden viikon aikana näimme paljon ja silmämme avautuivat jälleen hiukkasen enemmän maailman menosta kotoisen Suomen ulkopuolella. Eniten kokemuksista kertovat varmasti kuvat, ja niitä onkin siksi paljon. Koko tarina ei mahdu yhteen postaukeen, mutta yritän pitää kertomuksen tiiviinä. Unohdetaan siis hetkeksi pimeys ulkona ja sukelletaan savannille. Tervetuloa mukaani kuvamatkalle Afrikkaan!


Ensikosketuksen Tansaniaan saimme, kun kone laskeutui Arushan lentokentälle myöhään illalla. Ensin jonotimme yhdellä luukulla viisumia, sitten toisesa jonossa pääsyä passintarkastukseen, sormenjälkien ottajalle ja valokuvaajalle. Kaikki toimet hoiti eri ihminen, ja homma oli todella hidasta. Lopulta pääsimme kuitenkin ulos, ja meitä vastassa oli oppaamme John. Hän oli oikein mukava, rauhallinen mies ja piti meistä todella hyvää huolta koko viisipäiväisen safarimme ajan. Tavarat heitettin ison Land Roverin kyytiin ja nokka käännettiin kohti lähintä kaupunkia, Arushaa, jossa vietimme ensimmäisen yön hotellissa. Jeepissä todellakin oli tilaa, sillä me kaksi olimme ainoat kyytiläiset! Tämä takasi sen, että valokuvaaminen oli helppoa ja saimme ihan itse päättää, kuinka kauan halusimme milloinkin pysähtyä eläimiä katselemaan.


Aamut alkoivat melko aikaisin, sillä herätys oli puoli seitsemän tai seitsemän aikoihin ja autoon hypättiin heti kahdeksalta. Ensimmäisenä päivänä ajoimme parin tunnin matkan päähän maaseudun halki ja vierailimme kansallispuisto Tarangiressa. Se oli melko pieni alue, mutta näimme silti mm. valtavankokoisia baobab- eli apinanleipäpuita, seeproja, gnuita, norsuja, kirahveja, gaselleja ja monenlaisia lintuja.


Safarien ajaksi jeepin katto nostettiin ilmaan, jolloin eläimiä saattoi katsella muutenkin kuin ikkunoiden läpi. Oli todella omituinen tunne seistä tököttää silmät suurina puolentoista metrin päässä elefanteista, jotka olivat melkein yhtä isoja kuin jeeppimme. Tai kirahveista, joiden päät keikkuivat vielä huomattavasti jeepin katon yläpuolella.

Safarin jälkeen pääsimme tutustumaan paikalliseen pikkuruiseen kylään, jossa maasait esittivät meille perinteisiä tansseja, lauluja ja hyppyjä. Kävimme myös sisällä savimajassa, jollaisissa maasait asustavat. Majat ovat ihan käsittämättömän pieniä! Oviaukostakin mahtui sisälle vain hädin tuskin. En ole koskaan eläissäni nähnyt alkeellisempaa asumusta, ja samanmoisissa majoissa asuu Tansaniassa vielä tänäkin päivänä vaikka kuinka paljon väkeä.

Kuka ei kuulu joukkoon? R, the valkonaama.
Savimajoissa ei pystynyt täysikasvuinen seisomaankaan.
Paikallinen koulu. Takana näkyy piikkipensasaita, joka suojelee kylää villieläimiltä.

Illan tullen siirryimme Ngorongoron luonnonpuiston rajalle Endoro Lodgeen. Sinne ajettiin mailman tomuisinta tietä, jonka hiekka oli värjännyt kasvit punaiseksi parisen metriä penkereestä ulospäin. Lodge oli ihana vehreä keidas vuoren rinteessä, ja saimme yöpaikaksemme hulppean mökin, joka oli koristeltu honeymoon-rekvisiitalla. Endoro Lodge kasvatti vihannekset ja hedemät omilla pikku pelloillaan, ja kävimmekin yhden työntekijän kanssa tutustumassa viljelyksiin ja maistelemassa hedelmiä suoraan puusta. Uima-allaskin olisi ollut tarjolla, mutta ilma oli niin kylmä (Jep, Afrikassa on talvi silloin kun meillä on kesä, ja siellä on silloin kylmää!), etten edes minaä uskaltautunut kastelemaan varpaitani.



Toisena safaripäivänä jatkoimme kohti Serengetiä, josta olin haaveillut kaikkein eniten. Toitoimme matkaa kolme-neljä tuntia käsittämättömän rynkkyistä, pomputtavaa ja pöllyävää soratietä ohi pienten pyöreiden maasai-kylien, vuorien ja lukemattomien karjalaumojen, joiden värikkäisiin viltteihin sonnustautuneet paimenet olivat nuorimmillaan alle kouluikäisiä. Näimme, kuinka naiset pesivät pyykkiä sangoissa pienten lammikoiden luona tai kantoivat polttopuukasoja ja säkkejä päidensä päällä ilman käsiä.

Jeeppiin tuli vika, mutta onneksi John osasi korjata sen. Sillä aikaa me bongailimme antilooppeja.

Vaikka tiesin Serengetin olevan iso, en ollut tajunnut, miten käsittämättömän valtava se todellakin on. Savanni jatkui joka suuntaan silmän kantamattomiin, ja alueella viettämämme kahden vuorokauden aikana ehdimme koluta siitä vain pikkuruisen murto-osan. Kuiva kausi oli juuri alkanut, ja ruoho oli kulottunut kellertäväksi. Kuivalla kaudella Serengetin miljoonat gnut ja seeprat vaeltavat Kenian puolelle juomaan, kun kotomaan vesivarannot ehtyvät. Sen vuoksi emme nähneet paikalla televisiosta tuttuja jättimäisiä nisäkäslaumoja. Kaikki eläimet eivät kuitenkaan muuta, joten näimme silti paljon uusia eläimiä, kuten antilooppeja, virtahepoja, puhveleita, pahkasikoja, hyeenoita, leijonia, gebardeja ja leopardeja.


Oli huikeaa päästä katselemaan, miten norsulauma yhteistuumin suojeli pientä elefanttivauvaa, miten toinen norsulapsi trööttäili ja juoksenteli hädissään ympyrää kadotettuaan emon näköpiiristään ja miten keskittynyt ilme leijonilla oli niiden jahdatessa gaselleja hirmuista kyytiä. Luonto on ihmeellinen.

Seuraavassa postauksessa luvassa lisää safarikuulumisia!