maanantai 18. syyskuuta 2017

DIY: Oikeasti erilainen vieraskirja

Häämaailmassa lähes kaikki ideat ovat kierrätettyjä. Hyviä vinkkejä suurinpiirtein mistä tahansa asiasta on mahdollista saada niin suomalaisista kuin ulkomaalaisistakin blogeista, Pinterestistä ja muista sosiaalisen median kanavista. Koska monet ideat kolahtavat niin moniin ihmisiin, on havaittavissa selkeitä kausittaisia häätrendejä. Nyt olen kuitenkin poksahtamaisillani ylpeydestä (ehkä hieman liioiteltuna), koska olen onnistunut keksimään jotakin ihan omaa: jotakin sellaista, minkä soveltamiseen häissä en ole vielä koskaan aikaisemmin törmännyt. Nerokas ideani on erilainen vieraskirja.

Vieraskirja-ainesta?

Netti pursuaa kuvia erilaisia vieraskirjoista, ja olenkin puolivillaisesti pohtinut, mikä toteutuksista vastaisi parhaiten omia toiveitani. Jos tavallinen vieraskirja tuntuu liian tylsältä vaihtoehdolta, voi vieraat laittaa skriivaamaan nimensä huojuvan tornin paloihin, pieniin sileisiin rantakiviin tai palapelin paloihin. Heitä voi pyytää jättämään jäljen vierailustaan kastelemalla sormensa väriin ja painamalla sen lehdeksi vieraskirjapuuhun. Vaihtoehtoja on todella, todella paljon. Yksi mahdollisuus on myös jättää koko vieraskirja laatimatta, jos se ei tunnu omalta tai juhlan luonteeseen sopivalta.

Minä kuitenkin haluan vieraskirjan, ihan ehdottomasti. Sinne rakkaudella kirjoitetut tai piirretyt viestit ovat aivan mahtavaa luettavaa vuosien ja taas vuosien päästä, ja niiden kautta voi aina hetkeksi palata hääpäivän tunnelmaan. Erään ystäväni avioitui neljä vuotta sitten, ja käyn hänen luonaan joitain kertoja vuodessa. Luen heidän vieraskirjaansa (joka on itse asiassa samalla hääkuvaalbumi) joka visiitilläni, koska sen sisältämät tekstit ovat vain niin uskomattoman ihania. Joten ehdottomasti, meillekin tulee vieraskirja. Ja ehdottomasti sellainen, johon saa kirjoittaa nimen lisäksi muutakin.

Eniten olen tykästynyt niin sanottuihin vieraskirjalappusiin, joissa kirjoittamista on jollain tavalla ohjeistettu esimerkiksi seuraavantapaisin virkkein: "Morsian on tänään________ ja sulhanen __________. Yhdessä he ovat kerrassaan __________ pari." "Neuvoni hääparille on, että___________." Mielestäni laput ovat niin loistava idea, että haluan meillekin sellaiset. Valmiita lappupohjia pystyy metsästämään joistakin blogeista, ja jos oikein haluaa panostaa, voi graafinen suunnittelija muiden printtien yhteydessä luoda myös vieraskirjalappusten ulkoasun ja tekstit.

Mutta mihin laput sitten laitettaisiin? Tuntuisi jotenkin hassulta vain kerätä ne kasaan. Sen sijaan olisi kiva, jos ne yhdessä muodostaisivat kuitenkin jonkinalaisen oikean vieraskirjan. Ja kappas vain, yksi aivan tuiki tavallinen syysilta sain tätä varten aivan briljantin ajatuksen. Jos kerran haluan vieraskirjalappuseni kirjan sisään, mutten halua liimata niitä sinne, täytyy kirjaan tehdä tilaa niitä varten. Kas näin:





Vanha kirja, terävä mattoveitsi, liimaa ja pari tuntia töitä – ja tadaa, meillä on kirjasta omin kätösin tehty rasia. Tänne voimme jemmata kaikki rakkaat vieraskirjalappumme ja mahdollisesti muitakin paperituotteitamme, ja aina kun siltä tuntuu, voi kirjan vetää hyllystä ja lueskella sen sisältöä.


Mitä kansien alta paljastuukaan....

Havaintoesimerkkinä onnittelukortti. Seinämistä näkyy, etten ihan malttanut odottaa liiman kuivumista ennen kuvien ottoa. :D

Näin siis Ison Tietosanakirjan osa XII vuodelta 1937 uudestisyntyi vieraskirjaksemme. Kannet on vielä aikomuksena koristella jotenkin, koska ne kertovat edelleen kirjan sisältämästä hakuaineistosta (siemen–suomyrtti). Koristeista minulle ei ole vielä haisuakaan, joten niitä pitänee miettiä myöhemmin ajan kanssa.

Onko jollakin kiinnostusta samanmoisen projektin toteuttamiseen? Jos on, voin tehdä asiasta kuvalliset ohjeet ja kirjoittaa niistä oman postauksensa. Jos rasiaa ei halua käyttää vieraskirjana, voisi sinne kätkeä lahjan kaasolle tai bestmanille tai käyttää sitä vaikkapa korulippaana. 


x   Vieraskirjan kirja, done. Enää puuttuvat vieraskirjalaput.




4 kommenttia:

  1. Tosi hieno! Uusien ideoiden keksiminen häämaailmassa on tosiaan aika haastavaa, kun kaikki tuntuu olevan jo käytetty :D Sinä onnistuit!

    VastaaPoista
  2. Kiitän! Mä en ainakaan ole mikään ideanikkari, joten tämä oli kyllä jo minulta hyvä suoritus. ;D Hääkirppiksillä joskus näkee myytävänä sellaisia hienoja juttuja, joiden toteuttaminen ei olisi omaan mieleen juohtunut ollenkaan. Kyllä suomalaisetkin morsmaikut ovat selkeästi kekseliäitä.

    VastaaPoista
  3. Oli tosiaan pakko tulla etsimään tämä postaus, kun mainitsit kirjarasiasta mun blogin kommenteissa :) Ihan mielettömän hieno! Ja kohtalaisen vähällä vaivallakin, jos tähän vain pari tuntia vierähti. Tosi hyvältä näyttää! Odotan innolla että pääsen näkemään millaiset kirjan kansista tulivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! :D Kannet on edelleen tekemättä... Mutta voinpa vilauttaa valmista tuotosta blogissa sitten jossain vaiheessa, kun intoudun värkkäilemään kirjan valmiiksi.

      Poista

Ilahdun kommentistasi :)